PYHÄJÄRVISEUDUN AIKUISOPISTOo
aloitti toimintansa
syksyllä 1968, o
on alueellinen kansalaisopisto,
joka toimii kahden kunnan, Säkylän ja Köyliön, alueilla, o
on Säkylän kunnan
omistama ja opetushallituksen valvoma yleissivistävä oppilaitos,
osalliskuntana Köyliö o
hallinnollisesti
aikuisopisto kuuluu Säkylän kunnan sivistysosastoon o
opetusta em. kahdessa
kunnassa, yhteensä 23 opetuspisteessä o
henkilöstöä yhteensä
noin 75, o
kurssilaisia vuosittain
yli 2000, o
vuosittain järjestettäviä
kursseja ja koulutustilaisuuksia noin 150: musiikkia, kieliä, taiteita,
käsitöitä, teatteria, kulttuuria ja kirjallisuutta, kotitaloutta,
luonnontieteitä, tietotekniikkaa, erityisopetusta, terveydenhuoltoa, tanssia
ja liikuntaa.
Toiminta-ajatus ja keskeisimmät
tehtävät
Kansalaisopistot ovat paikallisiin ja alueellisiin
sivistystarpeisiin pohjautuvia oppilaitoksia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia
omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle. Vapaan
sivistystyön oppilaitokset voivat järjestää myös koulutusta tukevaa tai siihen
läheisesti liittyvää kehittämis- ja palvelutoimintaa. (Laki 632/21.08.1998 vapaasta sivistystyöstä, § 2 ja 3.) Pyhäjärviseudun aikuisopiston tavoitteena on tarjota
alueen asukkaille monipuolisia yleissivistäviä opinto- ja harrastusmahdollisuuksia,
jotka elinikäisen oppimisen periaatteen mukaan parantavat kuntalaisten elämän
hallinnan mahdollisuuksia sekä yksilöllisellä että sosiaalisella tasolla ja
edellytyksiä olla osallisena muuttuvan yhteiskunnan eri
toimissa. Opetusta annetaan aikuisille, lapsille ja nuorille. Järjestämme jossain määrin myös tilauskoulutusta, joka
räätälöidään asiakkaiden toivomusten mukaan. Toimintafilosofiana on
asiakaslähtöisyys ja koulutuspalvelujen korkea laatu
Koulutuspalvelujen suunnittelussa, toteutuksessa ja
laadun arvioinnissa korostamme asiakaslähtöisyyttä. Opetustarjonnassa huomioimme
monipuolisuuden, ajankohtaisuuden ja tavoitettavuuden vaatimukset.
Kurssitarjontamme perustuu pääosin asukkaiden toiveisiin ja tarpeisiin. Opetuksen
hinnan pyrimme pitämään kohtuullisena. Palaute- ja arviointijärjestelmämme mahdollistaa
koulutuksen joustavan kehittämisen myös työkauden aikana. AINA ON HYVÄ AIKA OPPIA |